Sandy Petersen kunniavieraaksi Traconiin!

Tracon 7:n kunniavieraaksi saapuu amerikkalainen pelisuunnittelija Sandy Petersen! Petersen tunnetaan parhaiten työstään first person shooter -videopeligenreä määritelleiden Doom-, Doom II- ja Quake-pelien parissa.

Ennen siirtymistään videopelimaailmaan vuonna 1988 Petersen työskenteli pöytäroolipelien parissa. Hänen tunnetuin työnsä tuolta ajalta on Call of Cthulhu -kauhuroolipeli, jossa seikkaillaan H. P. Lovecraftin kirjallisuuteen perustuvan Cthulhu-mytologian synkässä maailmassa. Petersen on työskennellyt myös muun muassa Elfquest- ja Runequest-roolipelien parissa. Petersen on monikymmenvuotisella urallaan pelien parissa myös opettanut pelisuunnittelua yliopistotasolla. Vaikka hän on viimeisten 24 vuoden ajan saanut leipänsä tietokonepeleistä, on hän edelleen aktiivinen roolipelaaja ja Yhdysvaltain roolipelitapahtumien suosikkiesiintyjä.

Suomessa Petersen on vieraillut viimeksi vuonna 1995 roolipelitapahtuma Ropeconin kunniavieraana. Traconissa Petersen pitää luennon aiheesta "Horror in Gaming", vastaa yleisön kysymyksiin ja pelauttaa pöytäroolipelin.

Lataa lehdistötiedote PDF-muodossa

Myös animekunniavieras tulossa – pysykää kuulolla!

Petersenin lisäksi Traconin kunniavieraaksi saapuu myös eräs aivan rautainen tekijä animealalta! Kenestä on kyse? Se selviää aivan lähipäivinä, joten kannattaa pysyä kuulolla! Seuraa tiedottelua näillä sivuilla, Facebookissa, TwitterissäPelilaudalla ja Anikin foorumeilla!

Lisää uusi kommentti

Suodatettu HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Pelkkä teksti

  • HTML merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.