Blogi

Aluksen asukit: Uskonnolliset ryhmittymät

Marcos Omegalle on pyritty kokoamaan mahdollisimman monta Traconian kansalaista. Useimmat kansanryhmät ovatkin edustettuina. (Lukuun ottamatta hallintomme ja ylimystömme jäseniä, jotka ovat kadonneella Marcos Alfalla.) Aluksen AI:n mukaan ainakin seuraavat ihmisryhmät löytyvät alukselta.

Uskonnolliset ryhmittymät

Harmonian Universumi on kolmesta isommasta uskonnollisesta ryhmittymästä isoin. Suurin osa heistä on hyvin rauhanomaisia, ja he yrittävät levittää muille tätä rauhan tunnetta asioilla, jotka edistävät harmoniaa. Yleisiä tapoja ovat meditointi, yhteislaulut, kukkien jakaminen ja rauhalliset keskustelut. Ryhmän johtaja on päälaama Caryophyllus, etäistä sukua vanhalle vallankumousjohtajalle.

Alus on Jumala -lahko on nuorin suurista uskonnollisista ryhmistä. Ryhmä on muodostunut vähän ennen Aluksen lähtöä, kun matkustajat ovat ymmärtäneet, että Alus on SE asia, joka heidät maailmanlopulta pelastaa. Uskomukset liittyvät tietysti Aluksen kunnioittamiseen, mutta enemmän aluksen toiminnasta ymmärtävät suhtautuvat yleensä asioihin vähemmällä mystisismillä. Toisaalta poikkeuksiakin on: luutnantti Saarain esimerkiksi tiedetään olevan usein tekemisissä aluksenpalvojien kanssa.

Katumuslahkot ovat eniten huomiota herättävä ryhmä. Lahkojen välillä on sekä uskomuksissa että tavoissa melko paljonkin eroja, mutta yhteistä on menneisyyttä korostava ajattelu ja syyllisyyden taakka maailman loppumisesta. Katumuslahkojen jäsenet ovat herkkiä korostamaan uskoaan, ja heidän mielestään jokaisen pitäisi etsiä sisältään niitä syntejä, jotka ovat voineet auttaa edistämään maailmanloppua.

Tagit: 

Aluksen asukit: Miehistö

Tilanne nyt…

Uljas avaruusalus Marcos Omega suuntaa tuntemattomiin galakseihin. Ihmiskunta on pelastunut maailmanlopun tuomalta tuholta ja matkustaa nyt kohti tulevaisuuttaan. Alus on asukkaidensa mahdollisuus uuteen alkuun. (Heti kun hyperajomoottori saadaan korjattua ja kunhan saadaan päätettyä missä suunnassa tuo uusi alku on.)

Alus on siis täynnä pakolaisia. Mutta keitä nämä pakolaiset ovat? Ja millaista tulevaisuutta he haluavat rakentaa? Onneksi aluksen AI on tallentanut tiedot miehistöstä ja matkaajista.

Miehistö

Marcos Omegan miehistö vastaa matkan sujuvuudesta. Miehistöä johtaa Kapteeni Dosak Marquileraus ja hänen oikea kätensä, yliluutnantti Lia Xenus eli försti. Kapteeni ja försti päättävät viime kädessä kaikista aluksen matkaa ja turvallisuutta koskevista asioista, joskin heidän johtamisfilosofiaansa kuuluu usein yleisen mielipiteen huomioon ottaminen.

Korvaamaton apu aluksen toiminnassa on aluksen tekoäly, AI, jolta jokainen miehistön jäsen ja tavallinen matkalainenkin voi kysyä neuvoa missä tahansa asioissa. Matkan aikana AI myös huolehtii Marcos Omegan rohkean miehistön palkkaamisesta ja koulutuksesta yhdessä luutnantti Maru Davosen kanssa.

Matkareitin navigointi ja uusien seutujen kartoitus kuuluu navigointi- ja luotausyksikölle, jota johtaa luutnantti Reno Forelli. Yksikkö etsii parhaan reitin tuntemattoman avaruuden halki ja pitää samalla silmänsä auki elinkelpoisten planeettojen varalta. Reitin määrittäminen olisi tosin helpompaa, jos suunta olisi selvillä.

Aluksen kunnossapito on luutnantti Harmaa Saarain ja tämän johtamien teknikoiden ja mekaanikkojen heiniä. Marcos Omega on valtava ja ratkaistavia ongelmia on sen mukainen määrä. Luutnantti Saarain yksikkö on kuitenkin tehtäviensä tasalla. Hyperajomoottorin korjauksessa on tosin kestänyt yllättävän kauan.

Suurella aluksella tarvitaan toki myös lääkintä- ja tiedeyksikköä, joka luutnantti Tirius Franin johdolla pitää huolta miehistön ja matkustajien terveydestä ja hyvinvoinnista. Samalla yksikkö tekee uraauurtavaa tieteellistä tutkimusta usealla eri osa-alueella. Avaruus on täynnä ennennäkemättömiä ilmiöitä, eikä koskaan tiedä, missä voidaan tarvita tieteellistä lähestymistapaa.

Teemapeliin voi ilmoittautua vielä tämän viikon sunnuntaihin 5. elokuuta asti!

Ilmoittaudu teemapeliin »
Lue lisää teemapelistä » 

Tagit: 

Pöytäroolipelejä ja larppeja Traconissa

Juonittelusta seikkailuun, hiirisotureista maailmanlopun jälkeisiin tunnelmiin – Traconissa pidetään paljon mielenkiintoisia pöytäroolipelejä ja larppeja!

Mouse Guard
Antti Knutas

In the world of Mouse Guard, mice struggle to live safely and prosper amongst harsh conditions and a host of predators. Thus the Mouse Guard was formed: more than just soldiers, they are guides for common mice looking to journey without confrontation from one village to another. They see to their duty with fearless dedication so that they may not simply exist, but truly live.

Seikkailussa neljä hiirisoturia ryhtyy selvittämään kadonneen viljakuljetuksen kohtaloa, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin miltä ne aluksi näyttävät.

Kuolleen maan ritarit
Tuomo Nyrhilä

Viimeisen maailmansodan jälkeen Maa on puhtaaksi poltettu, säteilyn saastuttama autiomaa. Rikkaimmat pakenivat kiertoradalle Ulkotaivaan avaruusasemiin, köyhät vetäytyivät maan alle Holveihin. Maan pinnalla vaeltavat vain Holvien ritarit, Terässudet, jotka suojautuvat säteilyltä muinaisten sotakävelijöiden sisään. Holvien ja raunioiden varjoissa kulkevat Patriootit, menneiden valtioiden salamurhaajien, sabotöörien ja agenttien perilliset. Huhujen mukaan heillä on keino selviytymiseen. Huhujen mukaan he myös tappavat kaikki lähelleen eksyvät.

Murha Joninkylässä
Matti Järvinen

Joninkylän Tiedon temppelissä kuohuu: yksi temppelin tietäjistä on löydetty murhattuna. Tiedonjumala Lhankor Mhytä palvovien pelaajahahmojen on sukellettava kirjaston salaisuuksiin ja ratkaistava rikos arvoitusdekkarin perinteitä hyödyntävässä tutkimuksessa. Sääntöinä toimii yksinkertaistettu HeroQuest-roolipelin toinen laitos, jonka sääntöjen osaaminen on hyödyksi muttei pakollista. Peli sijoittuu Gloranthan maailmaan, jota ei tarvitse tuntea etukäteen. Pelissä on valmiit hahmot.

Wyvernin sisaret
Matti Järvinen

Dara Hapan patriarkaalisessa yhteiskunnassa naisten osa on ahdas. Aatelisrouvat ovat kuitenkin perustaneet oman salaseuransa, joka joutuu yllättäviin vaikeuksiin. Paljastuuko perinteitä rikkova salaseura miehille vai onnistuvatko naiset ratkaisemaan ongelman itse? Sääntöinä toimii pelaajien valinnan mukaan RuneQuestin suomenkielinen laitos tai HeroQuest-roolipelin toinen laitos. Sääntöjen osaaminen on hyödyksi muttei pakollista. Peli sijoittuu toisen ajan Gloranthan maailmaan, jota ei tarvitse tuntea etukäteen. Pelissä on valmiit hahmot, jotka ovat kaikki naisia.

Kuolleiden miesten teurastamo
Sami Pekkola

Junaonnettomuus erämaassa vaarantaa keisarin salatun perijän henkilöllisyyden. Purgatory Steam Punk. Selviytymistaistelua, juonittelua ja äkkikuolemia.

A Penny For My Thoughts – Muistoja Maailmanlopusta
Olli Purma

Olet pelastaunut tovereidesi kanssa pieneltä hajoavalta kuljetusalukselta isoon avaruuslaivaan. Ette kukaan muista miten olette pienelle alukselle päätyneet tai edes keitä olette. Teille on kerrottu, että maailmanloppu on tapahtunut ja että olette ehkä viimeisiä maapallolta paenneita. Sairastuvan osaava henkilökunta on luvannut auttaa teitä. Yhessä päätätte lähteä avaamaan muistojanne...

Pathfinder Society
Useita pelinjohtajia 

Pathfinder Society tarjoaa kevyitä, hauskoja fantasiaroolipelejä, jotka eivät vaadi sitoutumista pitkään kampanjaan. Kampanjassa pelataan Paizo Publishingin valmisseikkailuja. Seikkailut vaihtelevat perinteisistä luolakomppauksista murhamysteereihin. Kuhunkin seikkailuun otetaan 4-6 pelaajaa. Seikkailun pelaamiseen menee noin neljä tuntia. Lisää tietoa kampanjasta: paizo.com/pathfindersociety ja bo.cx/pfs.

LARP: Venus & Eros Tracon
Basso, 02:00–03:45, Tero Tikkanen

Väsyttääkö avaruusaluksen arki? Haluatko tavata uusia mielenkiintoisia ihmisiä? Tule siis seuralaispalvelu Venus & Eroksen järjestämään pikadeittitapahtumaan ja löydä sydämesi valittu, yhden illan hoito tai uusi sydänystävä. Venus & Eros Tracon on Star Exodus larppimaailmaan sijoittuva pikadeittipeli. Venus&Eros on maailmanlaajuisesti tunnettu seuralaispalvelu, jonka palveluksia käyttävät paitsi lemmenkipeät ihmiset, myös tahot jotka tarvitsevat mahdollisuuden salaiseen tapaamiseen ilman, että se herättää liikaa epäilyksiä. Pelissä on romantiikan ohella myös synkkiä salaisuuksia. Peliin osallistuminen ei vaadi aikaisempaa larppikokemusta tai erillistä proppautumista, vaan avoin mieli ja eläytymiskyky riittävät.

Roolipelien aikataulu valmistuu lähempänä tapahtumaa. Ilmoittautuminen roolipeleihin tapahtuu paikan päällä Sopraano-siivessä olevilla ilmoitustauluilla.

Uudet tiedot päivittyvät omalle sivulleen »

Kohupaljastus! Traconissa animeohjelmaa – lue kuvaukset!

Eilen paljastimme erän roolipeliohjelmaa, tänään on vuorossa pieni osa Traconin animeohjelmatarjonnasta!

Kawamorin mielen mukaan
Heidi "Hoothoot" Päivinen

Animeohjaaja Shoji Kawamori on erityisen tunnettu uudemmista Macross-tuoteperheen teoksistaan. Galaktisten supertähtien rinnalla avaruuden eri kolkkia asuttaa monia muita ihmiskohtaloita. Kaikkeen kietoutuva symboliikka ja henkiset arvot rönsyilevät Kawamorin sarjoissa ja luovat uniikin tunnelman, jota ei löydy mistään muualta. Millaisia maailmoja Kawamori on luonut, miten erilaiset myytit sekoittuvat avaruudessa ja mitä yksi tunnetuimmista animeohjaajista oikeastaan haluaa kertoa meille?

10 + 1 syytä rakastaa Kaoru Moria
Anna "Extended_feline" Rantasila

Kaipaatteko elämäänne hitusen romantiikkaa, ripauksen estetiikkaa sekä aimo annoksen ihania naisia ja miehiä? Näitä kaikkia – ja kebabohjeita! – Teidän silmillenne ja sielullenne voi tarjota mangaka nimeltä Kaoru Mori. Tulkaa tutustumaan Morin sisäkköjen ja silmälasien täyteiseen, sopivan kapinalliseen maailmaan. Jos vielä epäröitte, tämän tuokion aikana ihastutte varmasti ikihyviksi!

Japanin uudet animestudiot värikuvin
Valtteri "Tounis" Strömsholm

Viime Traconista tuttu "Japanin animestudiot värikuvin"-ohjelma saa jatkoa! Tällä kertaa keskitytään pienempiin, vasta nousussa oleviin studioihin vanhojen vakiintuneiden sijaan. Käydään läpi merkittävimmät uudet studiot ja niiden tyylit sekä analysoidaan, miksi jokaisen animeharrastajan tulisi painaa ne mieleensä ja mitkä niistä kenties kasvavat isojen joukkoon.

Anime ja hahmokulttuuri
Matias "Madu" Tukiainen

Nykyanimea parjataan usein hahmovetoisuudesta, millä yleensä tunnutaan tarkoittavan sitä, että sarjassa ei tapahdu yhtään mitään. Voiko sarjat oikeasti jaotella hahmo- ja tapahtumavetoisiin, vai tuleeko erottava tekijä tylsän ja kiinnostavan sarjan välillä jostain aivan muualta? Luennolla pohditaan hahmokulttuuria niin yleisesti kuin sen vaikutusta animeen ja mangaan.

Lisää ohjelmaa julkaistaan ensi viikolla!

Sneak peek Traconin roolipeliohjelmaan!

Traconin ohjelmakartta lähestyy valmistumistaan ja se julkaistaan lähiviikkoina! Tässä pieni maistiainen Traconin roolipeliohjelmasta:

Citypeikkoja ja neonvaloja
Niina Niskanen ja Simo Järvelä

Neonhämärä-urbaanilarppikampanjassa (2008-2012) yksi keskeisimmistä lajityypeistä oli trollpunk. Pelien aikana Helsingissä liikkui oudolta haisevia, kummallisesti elehtiviä pörröpäitä, jotka milloin soittivat rock’n’trollia kulttuuriareena Glorian lavalla, milloin taas tappelivat skinareiden kanssa pimeällä parkkipaikalla. Kerromme millaisia peikot olivat Neonhämärässä, miten niiden kulttuuria toteutettiin ja miten siihen kaupungilla suhtauduttiin. Samalla esitellään peliä yleisemmin kuvien kera.

Stalker – Bar Talk
Ville "Burger" Vuorela

The English translation of Stalker RPG landed into an existing international sub-culture and has gained many friends since. Its fans are now both asking for more content and making it themselves. But how to make more content for such a game? What has been asked and what could be on offer? The FLOW system has no use for endless lists of equipment. The setting imposes other restrictions, as the content has to be faithful to the source material and follow someone else's Designer Intent. What have the fans done and where do their interests lay?

RPG-SHOW
Pekka "Sandi" Wallendahl 

RPG on urheilulajeista jaloin, jonka rinnalla olympialaiset, jääkiekot ja formulat ovat tuskin edes kärpästen pärinää. Illan RPG-SHOW:ssa nähdään jälleen kutkuttavan eeppinen spektaakkeli Luolamestarin ja pahaa aavistamattomien pelaajahahmojen välillä. Tule kannustamaan aikamme suurmestari, isänmaan toivo, kääpiö sekä tietysti M-I-K-E voittoon! (Tällä kertaa oikeasti!)

Tarjoa roolipeliohjelmaa!

Otamme edelleen vastaan roolipeliohjelmaa ja pöytäroolipelejä! Jos sinulla olisi mielessä Traconiin sopivaa roolipeliohjelmaa, ota pikaisesti yhteys roolipeliohjelmavastaavaamme Stefan "Deus" Sauerlandiin kasvokkain Ropeconissa (parhaiten tavoittaa Poli-Takka-Palaver-siiven Takkahuoneesta) tai puhelimitse numerosta 050 379 5264.

Lisää ohjelmaa paljastetaan lähiaikoina, joten pysykää kanavalla!

Alus on lähtökunnossa!

Väsyneet vihreänruskeat silmät pitävät tarkkaa vahtia komentokeskuksen tarkistusvalopöydän yllä. Aluksella oli alettu suorittaa perinpohjaista laitteistotarkastusta 18 tuntia sitten. Förstin olemus alkaa jo huokua uupumusta, ja ruskeat hiukset menevät entistä enemmän sotkuun aina kun tämä ravistaa päätään pysyäkseen valppaana. Kapteeni nuokkuu vähän matkan päässä, auttamattomasti matkalla uneen.

Punainen valo välähtää valotaulun oikeassa yläkulmassa, ja förstin käsi tapailee sisäpuhelimen kuuloketta. "Saarai, virheluku 03433 siivessä F18. Voitko tehdä perusteellisen tarkistuksen kun sinulla on aikaa."

Försti Lia Xenys huokaisee mikrofoniin. Aamuyölläkin aina yhtä pirteä ääni kuittaa säristen ja hiljenee.

Hymynkare eksyy förstin kasvoille. Alus on lähtökunnossa. Lähtölaskenta voi alkaa.

Tracon 7:n teemapeliin voi ilmoittautua ennakkoon vielä keskiviikkoon 1. elokuuta asti!

Lue lisää ja ilmoittaudu teemapeliin »

Aprillipiloja meiltä ja maailmalta

TraConcert - We Produce, You ConsumeKuten useimmat varmaan ovat jo arvanneetkin, uutinen otsikolla "Tracon ry eriyttää tapahtumapalvelut TraConcert Oy:ksi" on Traconin vuoden 2012 aprillipila. Mitään TraConcert Oy:tä ei ole olemassa eikä suunnitteilla, ja Traconia järjestetään jatkossakin puhtaasti voittoa tavoittelematta ja vapaaehtoisvoimin.

Aprillipäivänä 2012 skenessä nähtiin koko joukko hauskoja, suuria tunteita herättäviä ja ennen kaikkea uskottavia aprillipiloja. Tässä muutamia Traconin kannalta olennaisimpia. Bongasitko kaikki? Menitkö lankaan?

Desuconin aprillipilassa desucon.fi-sivustolle pyrkivä sai eteensä hakemuslomakkeen, jossa tämän tuli osoittaa animeharrastuneisuutensa. Vain kaikista harrastuneimmat pääsisivät sivustolle, saati sitten itse tapahtumaan!

Map Data Copyright 2012 Google, SQUARE ENIXGoogle Maps näytti aprillipäivänä karttoja komeaan 8-bittiseen konsoliroolipelityyliin.

Fantasiakirjallisuussivusto Risingshadow.netissä uutisoitiin uuden seuran, Suur-Stadin Scifistien eli SSS:n perustamisesta, sekä useiden sivuston toimintojen rajoittamisesta ainoastaan seuran jäsenille.

Ropecon puolestaan uutisoi J. K. Rowlingin julkaisevan viralliset ja ennen kaikkea pakolliset live-roolipelisäännöt Harry Potter -liveroolipeleille.

Tampereen teekkarien roolipelikerho Excaliburin jäsenten postituslistalle ilmestyi sunnuntaiaamuna viesti, jossa varoitettiin Excaliburin menettävän kerhohuoneensa Tampereen teknillisellä yliopistolla ylioppilaskunnan asettamien velvoitteiden laiminlyönnin johdosta. Excalibur on ollut alusta asti mukana järjestämässä Traconia, ja erinäisiä Traconin tavaroita on säilytetty Excaliburin kerhohuoneella tuhansia kilogrammavuorokausia*!

Herwannan nykyaikain teekkarein animaatioiltamat HeNTAi tarttui juoneen ja ilmoitti jäsenilleen Excaliburin muuttavan HeNTAin kanssa samoihin, pieniin tiloihin. Asiasta käytiin kiivasta keskustelua HeNTAin jäsenten postituslistalla.

Fanisivusto Touhou.fi esti pääsyn sivustolleen Poliisin surullisenkuuluisalla PÄÄSY ESTETTY – INTRÄDE BLOCKERAT -estosivulla.

Unohtuiko joku listasta? Kerro kommenteissa!

*) 1 kilogrammavuorokausi = 1 kg * 1 vrk

Map Data © 2012 Google, SQUARE ENIX

Elämää kosmoksessa

Ohjelmatiimi raottaa salaisuuden verhoa ja paljastaa Tracon 7:n ensimmäiset ohjelmanumerot:

Juho "Syoran" Tuominen puhuu tietokonemallinnuksen hyödyntämisestä animessa ja mangassa. Tietotekniikan kehittyessä on myös animaation alalle on avautunut uusia mahdollisuuksia. Yleensä tietokoneanimaatiota käytetään, koska se on halvempaa ja nopeampaa tuottaa, mutta piirrosjäljestä liiaksi erottuva tietokoneanimaatio voi haitata katselunautintoa. Teokset kuten Redline osoittavat, että kokonaan ilmankin pärjää, mutta aina studioilla ei ole seitsemää vuotta aikaa yksittäisen elokuvan tuottamiseen. Toisaalta esimerkiksi Negima-mangan tietokoneella mallinnettuja arkkitehtuuritaustoja on kiitelty niiden yksityiskohtaisuudesta ja näyttävyydestä. Voiko 3D-mallinnus tuoda jotain sellaista animeen tai mangaan, jota pelkällä perinteisellä piirrostekniikalla ei voi tehdä?

– Olen itse aina ollut kiinnostunut 3d-mallinnuksesta, Tuominen kertoo. – Jo yläasteikäisenä, ennen hurahtamistani animeen ja mangaan, olen muun muassa mallinnellut Babylon 5:n avaruusaluksia 3DS Maxilla, ja viimeaikoina leikitellyt Miku Miku Dancella.

Tietokonemallinnuksen kannalta Tuomisen suosikkeja ovat muun muassa keväällä alkanut Black Rock Shooter sekä liuta mecha- ja scifi-sarjoja kuten Zegapain, Ghost in the Shell: Stand Alone Complex ja Macross Frontier.

Mikko Lammi Desuconissa 2011. Kuva: Jussi Sorjonen
Kuva: Jussi Sorjonen 2011

Mikko "Lmmz" Lammi puolestaan puhuu Traconissa (ainakin!) kahdesta eri aiheesta. Kosmos on laaja -luennollaan hän pohtii luonnonlakien avaruusmatkailulle asettamia haasteita ja sitä, miten nämä on animessa kierretty. Mitä toiseen ohjelmanumeroon tulee, annettakoon otsikon puhua puolestaan: Kodittomana avaruudessa, eli mitä animessa tehdään kun Maahan ei ole palaamista ja pyyhekin jäi matkasta?

Huhujen mukaan salaperäinen naamiomies Tuxu Kamen on myös – näkökulmasta riippuen – luvannut tai jopa uhannut, että huippusuosittu Suurin pätijä -tietovisa nähdään myös Tracon 7:ssä. Lue Tracon VI:n neljännestä conzinestä, miten viime kerralla kävi!

Lisää ohjelmaa julkistetaan kevään ja kesän mittaan, joten kannattaa pysyä kuulolla! Tulossa on niin jännittäviä roolipeli- ja cosplayohjelmanumeroita, ettemme vielä itsekään tiedä mitä kaikkea tuleman pitää!

Pakoon maailmanloppua

Vuosi 2012 on tunnetusti maailmanlopun vuosi. Tätä aihetta sivutaan tänä vuonna myös Traconissa. Viime vuonna aloitetun perinteen mukaan osa Traconin teematoimintaa tulee olemaan teemapeli, johon sekä työvoima että kävijät ovat tervetulleita osallistumaan. Kyseessä on larpinkaltainen, hyvin monipuolisia osallistumismahdollisuuksia tarjoava peli, jonka tarkoituksena on pitää hauskaa ja käsitellä samalla Traconin teemaa. Ilmoittautuminen peliin avautuu lähempänä conia. Lisätietoja pelistä julkistetaan kevään ja kesän kuluessa!

Traconian aikakirjat, osa LXXVII: Nykyhistoria

Traconiaa järisyttänyt vallankumousaalto on ohi. Oranssi vallankumous tuhosi Violetin Kansanpuolueen diktatuurin, ja lukuisien poliittisten ryhmien synnyttyä ja kuoltua, nousi uudelleen muodostetun Traconian hallinnon johtoon Keltainen Keisari. Traconia on kukoistanut Keisarin viisaan johdon alla, ja kansalaiset ovat tasa-arvoisia, vapaita ja onnellisia.

Viime aikoina on Traconiaa – ja koko maailmaa – uhannut kuitenkin aivan uusi uhka. Tämä uhka on joidenkin mielestä ollut läsnä jo ammoisista ajoista, joidenkin mukaan vasta viimeaikaiset tapahtumat ovat ajaneet maailman tähän pisteeseen. Yksimielisyyttä näyttää olevan vain siitä, että uhka on todellinen: maailmanloppu on tulossa.

Traconiassa tuleva maailmanloppu on aiheuttanut kiivasta keskustelua siitä, miten tilanteessa tulisi toimia. Hallitus on ryhtynyt toimiin. Tiedossa on, että jo jonkin aikaa Traconian pääkaupungissa on rakennettu jotakin suurta. Onko kyseessä ihmiskunnan pelastuskeino, kuten kaikki toivovat? Se selviää virallisten tietojen mukaan pian.

Tagit: 

Sivut

Subscribe to Tracon 7 » Blogi